ラウラ・レピストさんのインスタグラム写真 - (ラウラ・レピストInstagram)「Täällä on paljon mm. luisteluporukkaa liikkeellä, joten olisko sulla vanhoja hyväkuntoisia luistimia, tai jotain muita urheiluvarusteita varaston perukoilla?⛸🛷🏒🎿 . Me sovittiin meidän joulupoppoon kanssa että tänä vuonna ei osteta toisillemme lahjoja, vaan paras lahja on yhdessä vietetty aika jota saadaan viettää erityisen isolla porukalla. Tajusin että mun ainoa tän vuoden aineellinen ostama lahja oli paketti jonka vein Toive-lahjakeräykseen, jossa kerätään Helsingin lastenkoteihin lasten toiveiden mukaisia lahjoja (kiitos @satustory &co kun järkkäätte!!🙏🏼❤️). . Entä jos säkin tänä vuonna antaisit lahjan jollekin, jolle sillä olisi ihan korvaamattoman suuri merkitys? . Muistan kun Helsingin 2017 MM-kisojen myötä tehtiin Hope ry:n kanssa yhteistyötä, ja silloin puhuttiin että esim. urheiluvarustelahjoituksille on aina erityistarvetta. Hope ry:llä on myös nyt käynnissä keräys, jossa voi lahjoittaa harrastuksia vähävaraisten perheiden lapsille mikä on ihana konkreettinen tapa auttaa. Ja samaa huomasin että esim @nanna.koo myös tekee oman tilinsä kautta.😍🙏🏼 . Laitettaisko siis näin joulun alla vähän enemmänkin hyvää kiertämään? Vinkkaa myös muistakin keräyksistä ja tavoista, vielä ehtii hyvin ennen joulua!❤️🎄」12月13日 1時15分 - lauralepisto

ラウラ・レピストのインスタグラム(lauralepisto) - 12月13日 01時15分


Täällä on paljon mm. luisteluporukkaa liikkeellä, joten olisko sulla vanhoja hyväkuntoisia luistimia, tai jotain muita urheiluvarusteita varaston perukoilla?⛸🛷🏒🎿
.
Me sovittiin meidän joulupoppoon kanssa että tänä vuonna ei osteta toisillemme lahjoja, vaan paras lahja on yhdessä vietetty aika jota saadaan viettää erityisen isolla porukalla. Tajusin että mun ainoa tän vuoden aineellinen ostama lahja oli paketti jonka vein Toive-lahjakeräykseen, jossa kerätään Helsingin lastenkoteihin lasten toiveiden mukaisia lahjoja (kiitos @satustory &co kun järkkäätte!!🙏🏼❤️).
.
Entä jos säkin tänä vuonna antaisit lahjan jollekin, jolle sillä olisi ihan korvaamattoman suuri merkitys?
.
Muistan kun Helsingin 2017 MM-kisojen myötä tehtiin Hope ry:n kanssa yhteistyötä, ja silloin puhuttiin että esim. urheiluvarustelahjoituksille on aina erityistarvetta. Hope ry:llä on myös nyt käynnissä keräys, jossa voi lahjoittaa harrastuksia vähävaraisten perheiden lapsille mikä on ihana konkreettinen tapa auttaa. Ja samaa huomasin että esim @nanna.koo myös tekee oman tilinsä kautta.😍🙏🏼
.
Laitettaisko siis näin joulun alla vähän enemmänkin hyvää kiertämään? Vinkkaa myös muistakin keräyksistä ja tavoista, vielä ehtii hyvin ennen joulua!❤️🎄


[BIHAKUEN]UVシールド(UVShield)

>> 飲む日焼け止め!「UVシールド」を購入する

1,320

8

2019/12/13

ラウラ・レピストを見た方におすすめの有名人